Linkki: Oulun yliopisto
Linkki: Oulun yliopisto
Etusivulle Kampus-Opiskelu-Opettajankoulutus-Normaalikoulu

 » N - Y - T
 » Koulun esittely
 » Koti ja koulu
 » Lukuvuosi 2010-2011
 » Opetus
 » Ohjattu harjoittelu
 » Opetussuunnitelma
 » Oppilaskunta
 » Yhteystiedot
 » Opettajille
 » Vanhemmille
 » Palaute
 
 
käyttäjätunnus

salasana

 

 

Kajaanin normaalikoulu on Oulun yliopiston Kajaanin opettajankoulutusyksikön harjoittelukoulu. Koulu antaa laadukasta perusopetusta vuosiluokille 1-6. Kajaanin kaupunki järjestää koulun tiloissa esiopetusta, joka on toiminnallisesti osa koulun toimintaa. Perusopetuksen lisäksi koulu organisoi ja toteuttaa erityistehtävänsä mukaisesti ohjattua harjoittelua sekä harjoittelukoulussa että kentällä sijaitsevissa yhteistyökouluissa.

MUUTOKSIA KOULUN TOIMINNASSA

 Oulun yliopiston hallitus on 31.3.2010 tekemällään päätöksellä päättänyt lopettaa luokanopettajakoulutuksen Kajaanista ja keskittää opettajankoulutuksen Ouluun. Päätös vaikuttaa myös Kajaanin normaalikoulun toimintaan siten, että koulun toiminta tulee loppumaan Kajaanista kesällä 2013.

 Kajaanin opettajankoulutusyksikkö ja harjoittelukoulu ovat kouluttaneet 110 vuotta työssään menestyviä, monipuolisesti taitavia opettajia. Olisimme halunneet jatkaa toimintaamme Kajaanissa, sillä kampuksemme on yksi upeimpia opettajankoulutusta antavista kampuksista koko Suomessa. Tällaisessa ympäristössä on ollut ilo työskennellä. Tosiasia kuitenkin on, että yhteiskunnalliset dynaamiset voimat pyyhkäisevät meidät ja toimintamme täältä reilun kolmen vuoden päästä. Pyrimme edelleen huolehtimaan oppilaista ja opetuksen korkeasta laadusta aina toimintakautemme loppuun saakka.

 Kotona ei kannata liikaa murehtia nyt syntynyttä tilannetta, sillä siirtymävaihe kestää kolme vuotta. Huoltajat kutsutaan koululle myöhemmin tänä keväänä yhdessä Kajaanin sivistystoimen kanssa pidettävään tiedotus- ja keskustelutilaisuuteen, jossa käsitellään tulevia kouluvuosia ja sitä, miten lapsen koulupolku muodostuu perusopetuksen aikana. Toistaiseksi koulunkäyntiä voi jatkaa turvallisin ja iloisin mielin!

Seija Blomberg

rehtori

OPPILAAKSI NORMAALIKOULUUN ?

Kajaanin kaupungin toivomuksesta Kajaanin normaalikoulun kolme vuotta käytössä olleet oppilaaksi ottamisen kriteerit ovat muuttuneet lukuvuoden 2006 - 2007 alusta lukien. Kajaanin normaalikoulu toimii keskustassa ja Onnelassa sekä yhdessä Lohtajan koulun kanssa Purolan ja Puistolan alueella asuvien oppilaiden lähikouluna. Lisäksi kouluun otetaan oppilaita vapaille koulupaikoille ilmoittautumisjärjestyksessä eri puolilta Kajaania. Lue lisää >>

TIETOA LUKUVUODESTA 2010-2011 VANHEMMILLE 

Tutustu vanhemmille tarkoitettuun sivuun joka sisältää tärkeää tietoa lukuvuodesta.
Lue lisää >>


TULOSSA OHJATTUUN HARJOITTELUUN NORMAALIKOULULLE ?

Ohjatussa harjoittelussa sovelletetaan opettajankoulutuksessa saatuja teoreettisia tietoja ja taitoja käytäntöön. Lue lisää >>


AJANKOHTAISTA NORMAALIKOULULLA

Kurkista ovien taakse. Tutustu normaalikoulun N-Y-T sivuun>>.

 

LUKUVUODEN 2007 – 2008 KOULUYTYÖN ARVIOINTIKYSELY

Koulussamme tehdään joka kolmas vuosi sekä oppilaille että vanhemmille suunnattu koulunpidon ja koulutyön arviointi. Uusin arviointi on tehty marraskuussa 2007. Edellisen arvioinnin tulokset vuodelta 2007 ovat myös nähtävillä. Seuraava arviointi tehdään syksyllä 2010. Lue lisää >>


NORMAALIKOULUN VIIKKOTIEDOTE

Viikkotiedotteesta löydät tärkeimmät viikon tapahtumat ja niihin liittyvät tiedot.

Viikkotiedotteeseen>>


26.08.2010

Eväsrepun ruokalista ilmestynyt syksylle


10.02.2010

Kajaanin opettajankoulutus vahvasti esillä YLEn OpettajaTV:ssä


19.08.2009

Lukudiplomia suorittamaan


03.08.2009

Lukuvuoden 2010-2011 työajat


15.11.2005

Eskarin koulupäivä