Kajaanin opettajankoulutusyksiköllä on pitkäaikaisimmat yhteydet Nordplus-verkostoon ICE, johon kuuluu kymmenen opettajankoulutuslaitosta kaikista Pohjoismaista sekä Unkariin, Kajaanin kaupungin ystävyyskaupungissa Nyíregyházassa sijaitsevaan korkeakouluun.
Viime vuosina yhteydet ovat laajentuneet erityisesti tutkimustoiminnan ja EU-projektien myötä. Yhteistyökumppaneita on U.S.A:ssa, Venäjällä, Virossa, Liettuassa, Kiinassa jne.
Virallisia opiskelija- ja opettajavaihtosopimuksia on Nordplus-ICE-renkaan, Nyíregyházan korkeakoulun (ERASMUS) ja Vilnan pedagogisen yliopiston (ERASMUS) kanssa. Yhteyshenkilönä näihin on opettaja Juha Vartiainen (juha.vartiainen(at)oulu.fi), Vilnaan myös professori Pentti Hakkarainen ja assistentti Milda Brédikyté.
Lisäksi opiskelijoillamme on mahdollisuus lähteä vaihtoon tiedekuntamme muiden sopimusten kautta lähes kaikkiin Euroopan maihin, yhdyshenkilönä amanuenssi Tuula Karhu (tuula.karhu(at)oulu.fi) ja yliopiston muiden sopimusten kautta mm. U.S.A:han ja Australiaan. Tietoja vaihtopaikoista löytyy kansioista päärakennuksen 3. kerroksessa.
Yliopiston tavoitteena on, että neljännes opiskelijoista suorittaa osan opinnoistaan, vähintään 3 kk, ulkomailla. Virallisiin vaihto-ohjelmiin sisältyy se, että vaihdossa suoritetut opinnot hyväksytään kotiyliopistossa. Ongelmien välttämiseksi opiskelijan tulee tehdä opintosuunnitelma ennen vaihtoa ja ao. opettajien pitää se hyväksyä. Opintosuunnitelmaa voi tarkentaa vaihdon aikana.
Vaihtomahdollisuuksista, apurahoista, hakuajoista jne katso lisätietoja yliopiston kansainvälisten asioiden kotisivulta.
Kuvassa Tingvellir Islannista.