OPISKELU KAJAANIN OPETTAJANKOULUTUSYKSIKÖSSÄ
Kajaanin opettajankoulutusyksikkö on melkein keskellä Kajaanin kaupunkia. Opettajankoulutusta on annettu Kajaanissa vuodesta 1900 lähtien. Yksikkö kehittynyt ja muuttunut suuresti viimeisten vuosikymmenten aikana ja koulutustarjonta tullee lisääntymään lähivuosina.
Opettajankoulutusyksikön opiskelijamäärä on noin 650 opiskelijaa. Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto suoritetaan 3 vuodessa ja maisterin tutkinto suoritetaan 2 vuodessa. Päälinja on luokanopettajankoulutus, jonka sisäänotto on 60 opiskelijaa.
Lisäksi koulutamme yhdessä Vaasan yliopiston kanssa ruotsin kielen kielikylpyopettajia niin peruskouluun kuin päiväkoteihin, sisäänotto 16.
Yhteistyössä Jyväskylän yliopiston liikunta- ja terveystieteiden tiedekunnan kanssa koulutamme myös liikunnan aineenopettajia perusopetukseen, sisäänotto 12.
Yksi tutkinto monta kelpoisuutta
Opiskelijoillamme on mahdollisuus suorittaa lisäopinnoilla kaksoispätevyys. Suorittamalla opetettavissa aineissa (esim. liikunta, matematiikka, historia, englanti) vähintään 60 op:n opinnot opiskelija saa myös aineenopettajan kelpoisuuden.
Yksikkö pyrkii yhdessä avoimen yliopiston kanssa lisäämään mahdollisuuksia suorittaa Kajaanissa 60 op:n opintoja eri oppiaineissa. Ruotsin kielen kielikylpyopettajien tutkintoon sisältyy/voi sisältyä myös ruotsin kielen aineenopettajan kelpoisuus. Opiskelijoistamme osa saa erillisen pääsykokeen kautta mahdollisuuden opiskella myös liikunta- ja terveyskasvatuksen aineenopettajaksi.
Kajaanissa on myös ammattikorkeakoulu, joten opiskelijaelämäkin on vilkasta. Opiskelijoiden asuntotilanne on parempi kuin useimmilla muilla korkeakoulupaikkakunnilla.