Linkki: Oulun yliopisto
Linkki: Oulun yliopisto
Etusivulle Kampus-Opiskelu-Opettajankoulutus-Normaalikoulu

 » Kampuksen historiaa
 » Kampuslehti
 » Kehittävä opetus
 » Yliopistokeskus
 » Kirjasto
 » Pedaköökki
 » SenaatTila
 » Rekisteröidy
 » Palaute
 
 
käyttäjätunnus

salasana

 

 

KAJAANIN OPETTAJANKOULUTUSYKSIKKÖ

Kajaanin opettajankoulutusyksikön www-sivustoilla on vanhentunutta tietoa johtuen 1.1.2010 yliopistouudistuksesta ja tiedekunnan organisaatiomuutoksesta. Sivuja pyritään päivittämään mahdollisimman pian.

Edellisen lisäksi sivustolla vanhentunutta tietoa Oulun yliopiston hallituksen päätöksen (31.3.2010) seurauksena. Päätöksen mukaan "Opettajankoulutukseen ei suoriteta sisäänottoa Kajaaniin enää lukuvuodelle 2011–2012. Tarpeellinen selvitystyö koulutuksen siirron yksityiskohdista tulee aloittaa pikaisesti. Koulutus siirtymävaiheen aikana turvataan Kajaanissa vähintään kandidaattitasoisena ja se siirtyy Ouluun kokonaisuudessaan lukuvuoden 2012–2013 päättyessä. Siirtymäajan tulee olla vähintään kolme vuotta".

Selvitystyön seurauksena syntynyt ohjeisto ja materiaali on toisaalla tällä sivustolla.

Mutta 31.7.2013 saakka Kajaanin opettajankoulutusyksikkö on edelleen vireä, perinteikäs, akateemiset puitteet tarjoava toimintaympäristö. Se sijaitsee luonnonkauniilla seminaarialueella, jossa opettajankoulutusta on annettu vuodesta 1900 lähtien. Tänä päivänä Kajaanin opettajankoulutusyksikkö kouluttaa opettajia, tutkii ja kehittää opetusta, oppimista ja kasvatusta elinikäisen oppimisen näkökulmasta.

Vuoden 2004 alusta Oulun yliopiston Kainuussa toimivat yksiköt yhdistyivät Kajaanin yliopistokeskukseksi. Opettajankoulutusyksikkö ja normaalikoulu kuuluvat samalla edelleen kasvatustieteiden tiedekuntaan.  

Opiskelijoita on seuraavissa koulutusohjelmissa luokanopettaja, varhaiskasvatus, kielikylpy, matematiikka ja kulttuuriteollisuus. Lue tarkemmin niistä linkistä koulutusohjelmat . 

Viimeinen sisäänotto Kajaanin opettajankoulutusyksikköön on tehty kesällä 2010 eli siis tänä kesänä.

 


Linkkejä opiskelijoille

Ohessa pikalinkkejä opiskelijoille käytetyimpiin palveluihin.

Työjärjestykset
Tenttilista
Ilmoittaudu tenttiin
Valmistuminen
Oodi
Opela
Veturi Oyy:n palvelu opiskelijoille
SOOL

Yliopistojen yhteishaku

 

Kajaanin opettajankoulutusyksikön opiskelijat 

Opettajankoulutusyksikön opiskelijamäärä on lukuvuoden 2010-2011 alkaessa  noin 460  opiskelijaa. Heistä pääosa suorittaa kasvatustieteen maisterin tutkinnon 4 – 5 vuodessa. Päälinjat ovat luokanopettajankoulutus ja varhaiskasvatus. Lisäksi koulutamme yhdessä Vaasan yliopiston kanssa ruotsin kielen kielikylpyopettajia niin peruskouluun kuin päiväkoteihin.

Hakeminen koulutusohjelmiin

Koulutusohjelmiin ei järjestetä vuoden 2010 jälkeen hakua. Kts. yliopiston hallituksen päätös yllä.

Viimeinen sisäänotto Kajaanin opettajankoulutusyksikköön on tehty kesällä 2010 eli siis tänä kesänä. 

Jos on kiinnostusta hakeutua muihin yliopiston koulutuksiin lisätietoja hakemisesta: Oulun yliopiston hakijapalvelut.


 

Osoite; Seminaarinkatu 2 PL 51 87100 KAJAANI 
puhelinvaihde; (08) 6324611, faksi (08) 632 4631

29.07.2010

Tärkeää tietoa vakalaisille


06.07.2010

Vesa Virtanen Kajaanin yliopistokeskuksen johtajaksi


01.07.2010

Väitöstilaisuus 9.9.2010 klo 12.00 KM Jyrki Komulainen


30.06.2010

Haastavasti käyttäytyvän lapsen tukemisen koulutus 21.9.2010


28.05.2010

PRO GRADU -tutkielmien palautusaikataulu ja todistustenantopäivät syyskukukaudella 2010


15.03.2010

Kielikylpijät ja matikistit


04.03.2010

Tärkeää asiaa niille joilla on englannin sivuaine kesken


15.02.2010

Englannin sivuaineopiskelusta